Sivussa olemisen siunaus

On olemassa kausia, joita emme itse valitse, mutta jotka silti tulevat eteemme. Kausia, joissa Jumala ei kutsu eteenpäin, vaan hiljentää askeleet ja pysäyttää sydämen kuulolle. Niissä hetkissä punnitaan, haluanko kuunnella ja luotanko hänen johdattavan silloinkin kun tuntuu että kaikki on pysähdyksissä.

Olen elänyt tällaisessa ajassa jo useamman vuoden - sivussa omasta tutusta palvelupaikastani ja pois siitä hengellisestä kodista, jossa sain kasvaa.

Tämä teksti syntyi siitä kaipauksesta, kysymyksistä ja hiljaisesta toivosta, joka on kulkenut mukanani. Ehkä sinäkin olet kokenut saman. Jos olet, toivon, että nämä sanat tuovat sinulle lohtua ja lempeää ymmärrystä siihen, missä olet juuri nyt.

Minulle tämä kausi alkoi ensin terveyshaasteista ja jatkui kun eteen tuli muutto, joka toi mukanaan ison muutoksen totuttuun. Jätimme taakse kaupungin, jossa tulin uskoon ja jossa sain palvella pienessä, kodikkaassa seurakunnassa. Se oli paikka, jossa sain käyttää lahjojani, kasvaa ja olla osa jotakin elävää. 

Kun palasimme synnyin kaupunkiini, kaikki muuttui. Täällä seurakunnat ovat suurempia kuin mihin olin tottunut ja niissä ihmiset tuttuja toisilleen – ja minä tulin takaisin vuosien tauon jälkeen, enkä oikeastaan tuntenut ketään.

Yhtäkkiä koin olevani sivustakatsoja. Katselin toisten ihanaa paloa kun he saivat seistä siinä omalla paikallaan, omassa kutsussaan ja kaipasin sitä samaa - "rytmiä" ja paloa, jotka olivat olleet minulle niin rakkaita.

Ja rehellisesti: Koin surua, monin tavoin. Ensin terveyshaasteet pakottivat sivuun palvelutehtävästä jota rakastin ja muuton tuomat muutokset elämäntilanteeseen toivat omat kuvionsa siihen kaikkeen.

Mutta viime aikoina olen alkanut nähdä, että Jumala ei tee mitään turhaan. Että sivuun ottaminen ei ole hylkäämistä, vaan hoitamista. Että joskus hän kasvattaa meitä juuri silloin, kun tuntuu ettei mitään tapahdu.

 "Sen tähden, katso, minä suostuttelen häntä, vien hänet autiomaahan ja puhun hänen sydämelleen. Sieltä minä annan hänelle viinitarhan ja muutan Aakorin laakson toivon portiksi. Siellä hän vastaa kutsuuni niin kuin nuoruutensa päivinä, niin kuin sinä päivänä, jona hän lähti Egyptin maasta.
Hoosea 2:16-17

Tämä jae on jotenkin lohdullinen. Erämaa ei aina tarkoita rangaistusta, vaikka se usein tuntuu siltä. Se on paikka, jossa Jumala puhuu tavalla, jota emme kuule melun keskellä.

Kun kutsu käy ja sanon ei – ja mietin, toiminko väärin

Tässä hiljattain, minua pyydettiin muutamaan tilaisuuteen palvelemaan. Toisaalta ilahduin, mutta toisaalta koin että niissä en olisi voinut olla sillä omalla paikallani - ne eivät olleet sitä, mihin koen kutsua. 

Lopulta kieltäydyin, ja sen jälkeen mietin pitkään, teinkö väärin. Olisiko Jumala kuitenkin halunnut opettaa uskollisuutta vähässä? Olisiko minun pitänyt vain mennä ja olla kuuliainen? 

Mutta en löytänyt rauhaa sisimpääni. Olen kokenut, että yleensä Jumala vastaa usein hiljaa, antamalla  rauhan ja levon siihen mihin hän kutsuu. 

"Hän johdattaa nöyriä oikein ja opettaa heille tiensä."
Ps. 25:9

Jos sisäistä rauhaa ja varmuutta ei tule, ehkä ei ole oikea aika eikä oikea paikka. Jumala ei johdata meitä pakottamalla, vaan vetämällä. 

Olen saanut elämässäni kokea näitä hetkiä, kun Jumala on vetänyt tiettyihin tilanteisiin ja niissä on ollut sisäinen rauha ja samalla ylitsepursuava innostus ja palo. Sitä on vaikeaa kuvailla, mutta uskon että saat kiinni siitä mitä tarkoitan.

Kun oma Jumalasuhde tuntuu etäiseltä

Tämä on ehkä ollut minulle kaikkein vaikeinta. Kun ei ole palvelupaikkaa, ei yhteisöä, ei selkeää roolia – silloin myös Jumalasuhde voi tuntua hiljaisemmalta. Ikään kuin hän olisi kauempana. Mutta olen miettinyt, että ehkä kaipaus on jo itsessään merkki siitä, että hän on lähellä. Ihminen ei kaipaa sellaista, jota ei tunne.

"Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän ja hän pelastaa ne joilla on murtunut mieli."
 Ps. 34:19

Ehkä tämä aika on ollut minulle nöyryyden koulu. Ehkä Jumala on halunnut opettaa minua lepäämään hänessä ilman roolia, ilman tehtävää, ilman että minun täytyy "suorittaa hengellisyyttä."  Ehkä hän haluaa palauttaa perustan ja tervehdyttää juureni ennen kuin hän voi rakentaa uutta. Ja opettaa minulle että hän ensin - kaikessa.

Sivussa oleminen ei ole sivuun jäämistä

Haluan sanoa tämän sinulle, joka luet tätä ja tunnet samoin:
sivussa oleminen ei tarkoita, että Jumala olisi unohtanut sinut.
Se voi tarkoittaa, että hän valmistaa sinua.

 "Kaikella on määräaika. Jokaisella asialla on aikansa taivaan alla"
Saarn. 3:1

On aika palvella ja aika olla hiljaa. Aika rakentaa ja aika odottaa. Aika olla näkyvissä ja aika olla piilossa.
Piilossa oleminen ei ole hukassa olemista. Se on juurtumista.

Kun aika koittaa, hän avaa oven itse.
En tiedä vielä, mihin Jumala minut seuraavaksi vie. En tiedä, milloin saan ja voin taas palvella tai missä yhteisössä tulen olemaan kotona. Mutta tiedän tämän:

"ja luotan täysin siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, vie sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.
Fil. 1:6

Minun tehtäväni ei ole avata ovia väkisin (sekin on tullut koettua). Minun tehtäväni on olla uskollinen siinä, missä olen nyt – vaikka se olisi hiljaisuutta, kotitöitä, maallista työtä ja sydämen kaipuuta.
Jumala ei tee hukkaan yhtäkään kautta.
Ei edes tätä.

Ja ehkä juuri sinä, joka luet tätä, tarvitset saman muistutuksen:

 
Sinä et ole sivussa Jumalan silmissä. Hän näkee sinut. Hän valmistelee sinua. Hän ei ole unohtanut kutsuasi.
Kun aika on oikea, Hän itse sanoo:

 
Nyt. 

Sinua siunaten - Miia