Majestic name of God -Laulun tarina ja inspiraatio

14.01.2025

Se oli aivan tavallinen Sunnuntai iltapäivä. Istuin kotonani sohvalla ja luin Raamattua. Odottelin iltapäivän Jumalanpalveluksen alkamista. 

Raamattuni oli auki kohdasta Psalmi 19. Katseeni kiinnittyi erityisesti sen ensimmäisiin jakeisiin. Tykkään usein katsella tähtitaivasta. Vaikka näen siitä vain pienen pienen palasen, se kertoo minulle suuresta Luojasta. Luojasta, jonka kädenjälki näkyy kaikkialla. 

Tuossa Psalmin kohdassa sanotaan näin: (92 käännöksen mukaan).

 "Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan. Päivä ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle. Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä jonka voisi korvin kuulla. Kuitenkin se kaikuu kaikkialla, maanpiirin yli merten ääriin. Hän on tehnyt sinne majan auringolle."

Tähän kohtaan katseeni kiinnittyi ja aloin sitä miettiä syvemmin. Sanoja ja ajatuksia alkoi vain virrata sydämelleni.

Psalmissa 19 taivaat julistavat Jumalan kunniaa, ja luonto ympärillämme puhuu hänen suuruudestaan ja voimastaan ilman sanoja. Niin ihmeellinen muistutus siitä, kuinka luomakunta monin tavoin ylistää Luojaansa lakkaamatta.

”Majestic Name of God” -laulun kautta haluan tuoda esiin saman sanoman: kuinka mahtava ja ylistettävä Jumalamme on. Kun soittelen kappaletta itsekseni kotona, minussa nousee valtava ylistyksen halu ja rukoukseni onkin että kappale kutsuisi myös sinua liittymään mukaan ylistykseen Herran kunniaksi, joka on kaiken luomakunnan Herra. 

Taivaat ja maa julistavat hänen kunniaansa päivin ja öin, vaikka niiden ääntä emme korvin kuule. Ihmeellistä!


24.1.2025 julkaistavassa laulussani tuon myös esille, kuinka kiitollinen olen siitä, että Jeesus nöyränä teki Isän tahdon ja kuoli ristillä syntiemme tähden. Hänen kuuliaisuutensa ja uhrauksensa antoi meille toisen mahdollisuuden ja meillä on paljon aihetta kiitokseen ja ylistykseen. 

Ristin kautta saamme kokea Jumalan rakkauden ja armon, joka ylittää kaiken ymmärryksemme.

Jumalan majesteettinen nimi on täynnä voimaa ja kunniaa. Hänen suuruutensa on ikuinen ja ylistämisen arvoinen. Laulussa saamme nostaa äänemme ylistykseen ja julistamme hänen kunniaansa, sillä hän on kaiken Luoja ja Pelastajamme.


Toivon, että lauluni voisi koskettaa myös sinun sydäntäsi ja tuoda sinulle sinne arjen keskelle lepohetkiä Jumalan läsnäolossa. Rukoilen, että se voisi muistuttaa myös sinua Jumalan majesteettisuudesta ja hänen ihmeellisestä armostaan. 

Liitythän kanssani ylistämään hänen nimeään ja kiittämään kaikesta hyvästä, mitä hän on meille antanut. Jos lauluni sinua koskettaa, iloitsen jos haluat sitä jakaa myös ystävillesi. Kaikki kunnia Jumalalle.


Siunaten

MinyM


Majestic name of God
Majestic name of God

‭‭